
Esittely
Vihteljärven Kylä
Vihteljärvi on lähes 700 asukkaan vireä ja kasvava kylä, joka sijaitsee Pohjanmaantien varrella Kankaanpään kaupunkikeskuksesta Laviaan päin.
Kylä on vanhaa viljelysaluetta, jonka juurevat talot lepäävät hieman kumpuilevassa ja metsäsaarekkeisessa maisemassa kuin maalaukset. Kylä onkin suojeltavaa kulttuurimaisemaa.
Vihteljärvi on yksi Kankaanpään vanhimpia kyliä, ja on vanhastaan tunnettu suutareistaan. Käsityöperinteestä on virinnyt vahvaa yrittäjyyttä, joka kannattaa kylää nyt ja tulevaisuudessa.
Vihteljärvi kuuluu Satakunnan pohjoisosan järviseutuun. Kylää halkoo Kuninkaanlähteen vesistö, johon kuuluvat Kuninkaanlähteenoja, Vihteljärvi, Isojoki ja Kaukojärvi. Vesistö jatkuu Lavian Karhijärveen Susikosken kautta. Alue on syntynyt ruhjelaaksoon, johon jääkauden jälkeen on kulkeutunut hienojakoisia maa-aineksia, kuten savea, hietaa ja hiesua. Pohjoisreunastaan kylä rajautuu Hämeenkankaan harjualueeseen. Hämeenkankaan reuna-alueella purkautuu pohjavettä lähteinä ja Kuninkaanlähde on Suomen runsasvetisin lähde. Vihteljärvi on vesilintujen, kuten hanhien ja laulujoutsenten, levähdyspaikka niiden muuttomatkoilla ja kalasääsken pesimäaluetta

Perinteitä täynnä
Vihteljärven historia
Kylä on vanhaa viljelysaluetta, jonka juurevat talot lepäävät hieman kumpuilevassa ja metsäsaarekkeisessa maisemassa kuin maalaukset. Kylä onkin suojeltavaa kulttuurimaisemaa. Vihteljärvi on yksi Kankaanpään vanhimpia kyliä, ja on vanhastaan tunnettu suutareistaan. Käsityöperinteestä on virinnyt vahvaa yrittäjyyttä, joka kannattaa kylää nyt ja tulevaisuudessa.
Vihteljärven vanhin tiedossa oleva ruotsinkielinen nimi on 1500-luvun Vichtisträsk. Kylän asutus näyttää historian mukaan tulleen Hämeenkyröstä. Vuoden 1564 maakirjassa Vihtiläjärveltä on verotettavina taloina Kulhua, Sikala, Jankkari ja Puuska.